Tietoa minusta
Olen Valtteri Huovinen, oululainen kasvatus- ja kulttuurialan ammattilainen. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja ammattimuusikko. Olen myös suorittanut musiikkipedagogiopintoja Oulun ammattikorkeakoulussa ja suorittanut Oulun yliopistossa sivuaineet musiikista, liikunnasta ja erityispedagogiikasta.
Minulla on pitkä opettajakokemus varhaiskasvatuksesta 0-2 ja 3-5-vuotiaiden ryhmistä sekä sisar- ja esiopetusryhmistä. Olen työskennellyt Opetus ja kulttuuriministeriön sekä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamissa varhaiskasvatuksen hankkeissa mm. taidekasvattajana, kouluttajana, mentoriopettajana, digituutorina ja projektikoordinaattorina. Olen urani aikana kehittänyt erilaisia musiikillisia sovelluksia ja työtapoja varhaiskasvatukseen, joita jaan nyt koulutusten kautta kaikille niistä kiinnostuneille.
Lisäksi olen työskennellyt taiteen perusopetuksessa, vapaassa sivistystyössä ja yksityisissä musiikkikouluissa opettaen musiikkileikkikouluryhmiä, kitaran- ja ukulelensoittoa, bändejä ja musiikin teoriaa.
Sävellän omaa lastenmusiikkia ja esiinnyn Pentti Punkin Syntymäpäivät -lastenmusiikkiyhtyeen kanssa. Keikkailen myös DiscoBeaver-bilebändin ja Stage Addicts -yhtyeen kanssa. Kokemusta ammattimaisesta esiintymisestä on kertynyt yli kahdenkymmenen vuoden ajalta eri kokoonpanoista ja musiikkityyleistä.
Koulutus:
Kasvatustieteen maisteri, Oulun yliopisto, 2022
Rytmimusiikin ammattitutkinto, Oulun konservatorio, 2013
Kasvatustieteen kandidaatti, varhaiskasvatus, Oulun yliopisto, 2009
Ylioppilas, Kempeleen lukio, 2004