Täydennyskoulutukset päiväkodeilla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle
Musaa muksuille -koulutus 0-3-vuotiaiden ryhmille
“Sain hyvää mallia ohjaamiseen ja ideoita erilaisiin toteutustapoihin.”
“Ihania, helppoja ja virkistäviä lauluja. Sopivan tasoisia. Tuli voimaantunut olo!”
Musaa muksuille -koulutus vastaa tarpeeseen saada lisää työkaluja alle 3-vuotiaiden lasten musiikkipedagogiikkaan varhaiskasvatuksessa. Koulutuksessa tutustutaan helppoihin lastenlauluihin monin eri aistein ja menetelmin. Laulu, soitto, leikki ja liikkuminen ovat koulutuksen keskiössä. Yhteinen musisointi vahvistaa ryhmän aikuisten ja lasten välistä sidettä ja vuorovaikutusta. Koulutuskertojen toistuva struktuuri tuo turvaa.
Kolmen kerran koulutusmuoto on testattu toimivaksi ja tehokkaaksi tavaksi oppia, koska koulutus tavoittaa kolme kertaa kolmen ryhmän työntekijät. Henkilöstö pääsee yhdessä osallistumaan toimintaan ja oppimaan omassa päiväkodissa ja yhdessä tutun ryhmän kanssa. Koulutuskerroilla toistuva struktuuri auttaa aikuisia jäsentämään oppimaansa ja tuo lapsille turvaa.
Vasun sisällöt: 0-3-vuotiaiden pedagogiikka, musiikillinen ilmaisu, kuvallinen ilmaisu, kehollinen ilmaisu, sanallinen ilmaisu, digipedagogiikka, kestävä elämäntapa, yhdenvertaisuus, osallisuus
Osallistuvien ryhmien määrä: Kaksi ryhmää (8 lasta/ryhmä)
Toteutustapa: Pienryhmät, henkilöstö ja lapset osallistuvat yhdessä. Kolme koulutuskertaa pidetään noin viikon välein.
Kellonaika: 9.00-11.00 (2h)
Paikka: Päiväkodin ryhmätila
Materiaalit: Kouluttaja tuo mukanaan soittimet ja nuottimateriaalit. Osallistujat saavat käyttöönsä koulutuksessa käytetyt laulut. Ryhmä järjestää koulutuksiin muotopalat istumista varten.
Hinta: 1390€ + ALV 25,5%
Hinta sisältää kolme koulutuspäivää kahdelle ryhmälle samassa päiväkodissa
Matkakulut sisältyvät hintaan 100 km:n sisällä
“Koulutustapa on mahtava, koska ulkopuolinen opettaa uudet asiat aikuisille ja lapset saavat jo ensimakua siitä, mitä on tulossa kun kasvattajat jatkavat materiaalin käyttöä.”
“Oispa joka aamupäivä tällaista”
Soiton riemua -koulutus 3-6-vuotiaiden lasten ryhmille
“Kouluttaja oli innostava ja rohkaiseva niin lapsia kuin aikuisia kohtaan. Musiikin ilo välittyi!”
“Opimme yhdestä koulutuskerrasta enemmän kuin opintoihimme kuuluvasta musiikkikurssista.”
“Hauska kokonaisuus, josta sai vinkkejä omaan työhön.”
Soiton riemua -koulutuksissa musisoidaan luovasti leikkien, tutustutaan uusiin lastenlauluihin sekä tarinoidaan ja seikkaillaan yhdessä .
Koulutuksessa ilmaisun monet muodot nivoutuvat toisiinsa pedagogisesti mielekkäällä tavalla ja luovat yhteyttä varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin ja arvoperustaan. Kaikki saavat osallistua toimintaan omien lähtökohtiensa pohjalta.
Kolmen kerran koulutusmuoto on testattu toimivaksi ja tehokkaaksi tavaksi oppia, koska koulutus tavoittaa kolme kertaa kolmen ryhmän työntekijät. Henkilöstö pääsee yhdessä osallistumaan toimintaan ja oppimaan omassa päiväkodissa ja yhdessä tutun ryhmän kanssa.
Koulutus koostuu kolmen kerran kokonaisuudesta, jotka sisältävät leikkiä, tarinaa ja seikkailua.
Vasun sisällöt: musiikillinen ilmaisu, kuvallinen ilmaisu, kehollinen ilmaisu, sanallinen ilmaisu, digipedagogiikka, kestävä elämäntapa, yhdenvertaisuus, osallisuus
Osallistuvien ryhmien määrä: kolme ryhmää (21 lasta + aikuiset)
Toteutustapa: Pienryhmät, henkilöstö ja lapset osallistuvat yhdessä. Kolme koulutuskertaa pidetään noin viikon välein.
Kellonaika: 9.00-11.00 (2h)
Paikka: Päiväkodin ryhmätila
Materiaalit: Kouluttaja tuo mukanaan soittimet ja nuottimateriaalit. Osallistujat saavat käyttöönsä koulutuksessa käytetyt laulut ryhmä järjestää muotopalat istumista varten.
Hinta: 1390€ + ALV 25,5%
Hinta sisältää kolme koulutuspäivää kolmelle ryhmälle samassa päiväkodissa
Matkakulut sisältyvät hintaan 100 km:n sisällä
“Viskarit tykkäsivät musiikkikoulutuksista ja tarinallisesta tavasta lähestyä musiikkia. Koetan ottaa vastaavanlaisia tehtäviä ryhmän kanssa.”
“Aikataulutus toimi hyvin. Ihana kun koulutus oli livenä päiväkodilla!”
Laadukkaat täydennyskoulutukset ovat sijoitus varhaiskasvatuksen työntekijöiden hyvinvointiin
Tarve musiikkikoulutuksille on jatkuva
Varhaiskasvatuksessa on jatkuva tarve konkreettisille ja innostaville koulutuksille, joiden sisällöt ovat heti käyttöön otettavissa ja lasten kanssa toteutettavissa.
Oppilaitoksiin viime vuosina kohdistettujen koulutusleikkausten vuoksi monet korkeakoulut ovat joutuneet kustannussyistä luopumaan erimerkiksi opiskelijoille tarjottavasta soiton yksityisopetuksesta. Tämä on vaikuttanut siihen, että säestystaitoisia ammattilaisia valmistuu työelämän tarpeisiin entistä vähemmän.
Varhaiskasvatuksessa työskentelee myös musiikkia harrastavia työntekijöitä ja myös musiikin ammattilaisia, jotka hyötyvät
Olen huomioinut tämän koulutuksissani säveltämällä ja keräämällä helppoja lastenlauluja, jotka toimivat kantavana voimana koulutuksissa. Koulutettavat saavat materiaalit sekä esimerkkilaulut ja taustanauhat äänitiedostoina.
Koulutusten toimintamalli on leikkisä ja osallisuutta tukeva
Koulutus toteutetaan päiväkodin tiloissa ja pienryhmissä. Toimintamalli on järjestäjän kannalta optimaalinen, koska kouluttaminen tapahtuu yhdessä lasten kanssa arjessa ja erillisille sijaisjärjestelyille ei ole tarvetta.
Koulutusten sisällöissä on huomioitu lasten tuki, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja osallisuus. Hyödynnän koulutuksissa kuvia ja välineistöä, jotka johdattavat tarinaa eteenpäin ja toimivat mielikuvituksen tukena. Perusperiaate on, että kaikki saavat laulaa ja soittaa sekä osallistua toimintaan omien valmiuksiensa pohjalta.
Erityisiä osaamisalueitani sekä varhaisiän musiikkikasvatuksessa ovat pienryhmämusisointi, monimenetelmäisyys ja digipedagogiikka. Myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin arvot: yhdenvertaisuus, osallisuus ja kestävä tulevaisuus painottuvat koulutusten sisällöissä.
Tarjoamani koulutusten laatu
Varhaiskasvatukseen tarjoamieni täydennyskoulutusten taustalla on vahva koulutuksen ja työkokemuksen kautta hankittu osaaminen musiikista ja varhaiskasvatuksen pedagogiikasta. Lasten parissa työskentely varhaiskasvatuksessa, taiteen perusopetuksessa ja vapaassa sivistystyössä on tarjonnut itselleni mahdollisuuden kokeilla ja löytää toimivia menetelmiä musiikilliseen ilmaisuun.
Kokemukseni perusteella uskallan väittää, että käyttämäni koulutusmenetelmät ja niiden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaiset sisällöt vahvistavat aikuisten osaamista musiikkikasvatuksen toteuttamisessa. Koulutuksista kerätyn palautteen perusteella voidaan myös todeta, että kynnys musiikkikasvatuksen toteuttamiseen varhaiskasvatuksen henkiöstöllä on madaltunut pitämieni koulutusten kautta. Koulutukset hyödyttävät myös lapsia - he kokevat iloa ja saavat uusia kokemuksia musiikista.
Kehitän toimintaani jatkuvasti - kerään koultuksistani palautetta ja hion sisältöjä saadun palautteen perusteella.
Koulutusvelvoite varhaiskasvatuksen järjestäjälle
Varhaiskasvatuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että henkilöstö osallistuu riittävästi täydennyskoulutukseen ammattitaidon säilyttämiseksi ja kehittämiseksi. Mikä olisikaan parempi tapa kunnan tai yrityksen veto- ja pitovoiman lisäämiseksi kuin laadukkaat koulutukset, jotka voimaannuttavat työntekijöitä ja luovat yhteisöllisen positiivisen kokemuksen päiväkodilla.